2013 >> 2012 >> 2011 >> 2010 >> 2009 >> 2008 >> 2007 >> 2006 >> 2005 >> 2004 >> 2003 >>
Pienet pikkujoulut Pikkulinnussa | Irlanti-Skotlanti 1-1 | Teerenpeli Single Malt on Lahesta | Odotettua parempaa | Kaksi Korppia maisteli Kaksissa Kasvoissa | Tislauksen taikaa Lahessa | Matka Edinburghiin | Pressiä ja punaneniä rautatieasemalla | Quaich täytti 5 vuotta, Peatreek syntyi | Pietarsaaressa whiskyoppia Ruåtsinmaalta | Vuosikokouksessa Lagavulinia ja mukavaa tunnelmaa | Poirotin tastingkuulumisia | Hyviä uutisia Tummien Oluiden Torilta

Kaksi Korppia maisteli Kaksissa Kasvoissa
Tampereen klubi Twa Corbies piti historiansa isoimman tasting -tilaisuuden lauantaina 8.10. ravintola Kaksien Kasvojen alakerrassa. Vakiokorppien lisäksi paikalle oli haalittu väkeä muun muassa Antti Tuuralan virtuaalisen viskikaapin foorumin kautta ja muutenkin onnistuimme informoimaan tilaisuudesta aiempaa laajempia piirejä. Seuran presidentti Leevi Myllymäki oli paikalla kertomassa Suomen Mallaswhiskyseuran historiasta ja jakamassa viskikokemuksiaan innokkaiden nuorempien harrastajien kanssa. Myllymäen kertoma marinointivinkki kalalle täytynee kokeilla. Oman lisänsä maisteluun toi Janne Suomisen maahantuojalta näytteenä organisoima Old Engine Oil- ale suoraan Skotlannista, joka sekin tuntui erinomaisen viskivalikoiman ohessa maistuvan.

Tasaväkiset maltaat

Tastingin viskivalikoima tuntui olevan kovin mieluisa, sillä kovin suurta hajontaa ei Bruidladdich 3D:n, Glen Scotia 14 yo:n, Bowmoren Darkestin, Laphroaigin 15 yo:n ja Glenfarclas 25 yo:n välillä ollut. Bruidladdichin 3D oli äänestetty sekä ensimmäiseksi, että viimeiseksi maistelijoiden kesken, mikä kertoo mielestäni onnistuneesta valinnasta. Tylyimmillään viskiä pidettiin pontikkamaisena tai mitään sanomattomana, toisia taas rehevä savu ja turve miellyttivät.

Mielipiteitä jakoi myös Bowmoren Darkest, josta arviot vaihtelivat "mielenkiintoisen" ja "katastrofi viskilasissa" -tyyppisten kommenttien välillä. Makuun tuntui lisäksi vaikuttavan harvinaisen voimakkaasti aika, jonka viski oli saanut ilmaantua vesitipan kanssa. Kerhoisäntä Suominenkin oli onnistunut Darkestista kaivamaan hyvin vaihtelevia arvioita kuultavaksi. Mietittäväksi jäi, oliko arvioihin vaikuttanut arvostelijan makuaisti vai halu miellyttää tislaamon sikariporrasta.

Suosikeista ei sen sijaan ollut epäilystä, Glenfarclas jyräsi iän tuomalla kypsyydellään ja Laphroaigin menestys oli arvattavissakin johtuen suomalaisten turpeeseen ja savuun mieltyneestä mausta. Glen Scotian osaksi jäi olla tastingin "ihan kiva" keskitien viski. Hyvää mieltä Suomisen hivenen pilke silmäkulmassakin kokoamien viskiesittelyjen ohella toi viskivisa. Ilta jatkui monilla vielä pitkään maistelun jälkeen ja ainakin "Laporaitsia", kuten Tampereella tuttu äänneasu kuuluu, näkyi kuluvan seurueessa runsaasti. Tarkoitus ryhtyä kuukausittaisiin maisteluihin tuntuisi onnistuvan, mikäli uusi väki innostuu liittymään aktiivisemmin korppiparveemme.

Mikko Huikkonen

Hukassa? Katso sivukarttaa Linkit English Svenska Eesti Keel