SMWS:n Metrotorin klubi toimii Ruoholahdessa, Helsingissä. Nimensä
klubi on saanut Ruoholahden metroaseman päällä oleva kiinteistöyhtiön
mukaan. Jäseniä klubissa on tällä hetkellä 15.
Mukana on jo pitemmän aikaa harrastaneita konkareita, mutta pääosa
jäsenistä on vasta opettelemassa mallasviskien maailman saloja.
Metrotorin klubi pyrkii järjestämään jäsenilleen
ainakin pari omaa tasting tilaisuutta vuosittain.
Metrotorin klubin klubimestarina toimii tällä hetkellä
Markku Palokangas.
Yhteystiedot:
markku.palokangas (at) toimihenkilounioni.fi, puh. 050-67467 |
|
Maistettua ja koettua
Metrotorin klubi maisteli saarelaisviskejä 20.12.2007
Metrotorin paikallisklubin Joulukuun tastingin teemana oli saarelaisviskit. Täysi tusina viskinystäviä sai maistaakseen Islayn saarelta peräisin olevat 15-vuotiaan Bruichladdicin, 12-vuotiaan Caol Ilan, Skyen saaren kymmenvuotiaan Taliskerin, Juran ainoan tislaamon kymppivuotiaan Juran sekä Japanin Hokkaidon saarelta peräisin olevan kymmenen vuotta kypsyneen Nikka Yoichin.
Tastingin parhaaksi äänestettiin Talisker ja toiseksi eniten ääniä sai Nikkan Yoichi, jolle Bruichladdic hävisi niukasti. Lisäksi tastingin yhteydessä maisteltiin myös Highland Park 12 v., Irlantilainen Jameson sekä Thaimaalainen "Whisky" Mekong. Viimeksi mainitun tosin arvioitiin kuuluvan enemmänkin kotipolttoisiin.
Metrotorin paikallisklubissa järjestettiin tasting
16.5.2007 ja paikalla oli kahdeksan klubin 14 jäsenestä.
Tastingissä olivat:
Speyburn 10v
Talisker 10 v
Caol Ila 12 v
Signatoryn Intian pullote
ja Old st Andrews (golf-viski).
Maistelu jatkuu syksyllä, todettiin porukalla!
|